Tällainen peruspiirakka, jonka täytteitä voisi muokkailla. Pohjaksi laitoin laiskana valmista pakastepiirakkataikinaa (tällä kertaa käytin Sunnuntai ruisperunataikinaa, mutta myös esim. Myllyn Paras ruistaikina on maidoton ja munaton). Täytteen tein kylmäsavulohesta, kuullotetusta purjosta, tuoreesta tillistä ja Yosa- ruoka & dipistä. Lisäsin päälle vielä purkin kauraruokakermaa, johon sekoitin hieman maizenaa. Lopputulokseen en ollut täysin tyytyväinen, joko Yosan tai ruokakerman olisi voinut jättää pois, mutta täyte pysyi kuitenkin ihan hyvin kasassa. Täytyy jatkaa kokeiluja.

lohipiiras.jpg