Laitanpas tämän kakun tällekin puolelle, kun tuli kokeiltua tällainen soijajugurtista.

Kakusta tulee näillä määrillä todella iso, ainakin omaan rengasvuokaani liian iso taikina, joka meinasi tulla vuuasta yli. Alkuperäisessä ohjeessa myös oli leivinjauhetta ihan huima määrä, 2 rkl ja 2 tl! Itse käytin vähemmän ja silti kakku kohosi todella hyvin ja oli ilmavaa.


350 g margariinia
350 g sokeria
6 munaa
1 tl vaniljajauhetta
450 g vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
3 dl soijajugurttia
200 g pakastemustikoita

Vatkaa margariini ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksi kerrallaan ja vatkaa välissä hyvin. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita hyvin. Lisää soijajugurtti ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää mustikat ja sekoita varovasti. Kaada taikina jauhotettuun vuokaan ja tasoita pinta. Paista 170 asteessa noin tunti, kokeile kypsyyttä paistamisen loppuvaiheessa tikulla. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassaan ja kumoa sitten, anna vuuan kuitenkin olla kakun päällä niin kakku pysyy mehevänä.